Tyhjäkäynti ja teho - Toista liikaa, toista liian vähän
Turbo busasta olisi sellaista kysyttävää jospa joku ehkä mahtaisi tietää eli pyörän tyhjäkäynti on noussut käyden noin vajaassa kahdessatuhannessa lämpimänä ja pyörän tehot tuntuu tippuneen näin perstuntumalla arvioiden kun ei keuli enää isoimmalla vaihteella. Turbosarja on mcexpressin.
Otin katteet pois ja koitin löytää jotain vikaa mutta eipä sieltä mitään ihmeempää löytynyt. Paineputkien klemmariliitoksia kiristelin kun jotkut tuntuivat olevan löysällä samoin kuin imukurkkujen ruuvit. Tämä ei kuitenkaan tyhjäkäyntiin vaikuttanut mitenkään vaan säädin ruuvista tyhjäkäyntiä pienemmälle. Kellään ideoita mistä tämä kaikki voi johtua?
PS. Samasta letkusta mistä ahtopainemittarille otetaan paine haarautuu letku jonka päässä on eräänlainen takaiskuventtiili jonka toinenpää roikkuu vapaana ja toisesta päästä haarautuu letku jollekin anturille. Mikähän tämä venttiili lienee kun lähti irti tonkiessani letkuviidakkoa?

-Artsi- kirjoitti:Onko seosmittari kiinni? Jollei niin hankkimaan, halpa moottorin "henkivakuutus" vuotojen ym varalle.
Se venttiili on tavallinen takaiskuventtiili, päästää ahdoilla ylipaineen pois MAP-anturin linjasta. MAPpi ei tykkää ahdoista, syttyypi FI-valo....
Nyt tuntuis olevan tehot kohdallaan kun viimein pääsin pyörää testaamaan(ainakin näin yhden ajolenkin perusteella). Ilmeisesti imukurkkujen ruuvit oli sen verran löysällä että sen takia tehot hukassa, painemittarillehan otetaan paine ennen niitä imukurkkuja joten vaikka ahdot nousee normaalisti niin kone ei kuitenkaan tuota tehoa..kai..viisaammat korjatkoon.
Tyhjäkäynti on säädetty ruuvista kohdalleen mutta kun kone käy täysissä lämmöissään tyhjäkäyntiä niin aina välillä tyhjäkäynti nousee vähäksi aikaa noin 1700 kierrokseen ja sitten laskeutuu takaisin normaaliin. Tämä siis harvakseltaan eli ei mitään jatkuvaa vaeltua.
Tuo seosmittari voisi olla kyllä melko hyödyllinen laite, pitää melkein ruveta suunnittelemaan sen hankintaa ja asentamista. Paitsi että noista normaali seosmittareista kyllä sanotaan, että ne näyttää välillä vähän mitä sattuu ja että pitäisi olla laajakaistaseosmittari että näyttäisi kunnolla, tiedä nyt sitte.
Edited By gsxr on 1157811970
gsxr kirjoitti:Tuo seosmittari voisi olla kyllä melko hyödyllinen laite, pitää melkein ruveta suunnittelemaan sen hankintaa ja asentamista. Paitsi että noista normaali seosmittareista kyllä sanotaan, että ne näyttää välillä vähän mitä sattuu ja että pitäisi olla laajakaistaseosmittari että näyttäisi kunnolla, tiedä nyt sitte.
Osta laajakaista jos lompuuki kestää, säätötyössä siitä on enempi iloa kuin tavallisesta. Mulla kuitenkin omassa tavismittari, FMI 1.4. Se ajaa asiansa "hälyttimenä" = kun mosa on säädetty penkissä laajakaistalla, tuo sen jälkeen kiinni niin ollaan kapeakaistan alueella. Jos (eli kun) sitten tapahtuu jotain häikkää niin tuo heilahtaa "tappiin" joten tietää nostella kahvaa ja tankkia pystyyn...
Lisäruiskun johtosarja kun oikutteli keväällä niin heti tuo FMI siitä hermostui. Eikä muutenkaan ole vielä mäntiä tarvinnut taltata irti pytyistä... 12 tkm takana tälle kaudelle. *knock knock*
Club 100 m/s
Kyllä laajakaista on vähän turhan kallis joten päädyn varmaan itsekin tuollaiseen "normaaliin" seosmittariin ihan vain käyttääkseni sitä hälyttimenä.
Ihan vain tehojen hahmottamisen takia, miten on keuliiko Artsin menopeli kutosella? Omassani keula muuttuu hyvin kevyeksi ja pienestäkin kohoumasta irtoaa tien pinnasta. Pyörä on alustaltaan vakio.
Ihan vain tehojen hahmottamisen takia, miten on keuliiko Artsin menopeli kutosella? Omassani keula muuttuu hyvin kevyeksi ja pienestäkin kohoumasta irtoaa tien pinnasta. Pyörä on alustaltaan vakio.
Tarkistin bensaletkut jo aikaisemmin mutta ei sieltä mitään oikein löytynyt paitsi että painekotelon lisäsuuttimelle tulevan bensaletkun klemmariliitos oli löysä joten kiristin sen. Aattelin vaihtaa tulpat iridiumiksi ja samalla polttoainesuodattimen kun ei tietoa milloin viimeksi vaihdettu.villeh kirjoitti:katoppa bensan paluulinja.... ja menolinja sit siin samalla...
"Turbosarja on mcexpressin"
"...paitsi että painekotelon lisäsuuttimelle tulevan bensaletkun..."
Lisäsuuttimelle?
Minkäs näkönen painekotelo jos vaan 1 lisäsuutin?
Näyttääkö purkki tollaselta:
=47]http://mabpower.de/turbowe....Uid]=47

Kirjoitin hieman epäselvästi eli siis painekotelo on juuri tuollainen kuten noissa kuvissa ja polttoainekiskoon(?) tulee kaksi polttoaineletkua. Lisäsuuttimia on neljä.Kekku kirjoitti:"Turbosarja on mcexpressin"
"...paitsi että painekotelon lisäsuuttimelle tulevan bensaletkun..."
Lisäsuuttimelle?
Minkäs näkönen painekotelo jos vaan 1 lisäsuutin?
Näyttääkö purkki tollaselta:
=47]http://mabpower.de/turbowe....Uid]=47
Voisi koittaa etsiä mahdollisia paineputkiston vuotoja sellaisella spray sumutteella mitä suihkutetaan liitoskohtiin.
Aineen nimi on vielä hakusessa mutta pitää kysellä autovaraosaliikkeistä.