Busamiitit. - Kertokaahan mielipiteenne.

"Virallisiin" Busamiitteihin liittyvät asiat.
Avatar
Art2
Viestit: 17
Liittynyt: 30 Elo 2013, 17:11
Paikkakunta: Valkeakoski

Viesti Kirjoittaja Art2 »

Tervehdys kanssabusanistit!

Olen saanut tietooni, että eräät ovat järjestämässä syksyn busamiittiä jonnekin päin Suomea, mutta sitä ei olla päätetty porukassa/porukalla miitissä, kuten aiemmin on toimittu. Kemijärven syysmiitissä sovittiin, että Juha järkkää kevätmiitin ja minä sitten syysmiitin.

Tokihan kuka vaan voi järjestää mitä itse haluaa, mutta mitään virallisia miittejähän ne ei ole. Mielipide-eroja on aina ollut ja tulee olemaan, mutta silti ollaan aina voitu olla porukalla samassa paikassa. Ei tarvitse olla sydänystävä, mutta aikuismaisella käytöksellä pärjää porukassa kuin porukassa.

Kuoleeko tämä miittiperinne nyt tällaiseen rönsyilyyn? Niin, että "virallisia" tapahtumia voi järkätä kuka vaan ja milloin vaan? Vahva veikkaukseni on se, että kaikkiin tapahtumiin ei silloin kaikki saa kutsua, vaikka yleensä niihin ilmoittautuminen on vapaasti kaikkien saatavilla. Ja muutenkin, kun meitä aktiiveja on oikeasti melko vähän, niin useampiin tapahtumiin tuskin tulee osallistuttua. Monesti itse en pääse kuin joko kevät- tai -syysmiittiin, vaikka halu olis molempiin, koska ne on monesti ainoita paikkoja kun tapaa muita busanisteja koko kesän aikana.

Onko meidän porukka niin hajallaan, että tarvitaan 2 tapahtumaa syksylle, tai yleensäkin useampia vastaavia tapahtumia kesälle?

Kevättä odotellessa. ☀️

-Arttu-
-Tyhmä työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä-
-Jumala halusi rakentaa maailman seitsemässä päivässä, minä annoin hänelle kuusi-
maneli
Viestit: 31
Liittynyt: 19 Tammi 2014, 17:12
Paikkakunta: Nummi-Pusula

Viesti Kirjoittaja maneli »

Ainahan sitä ennen on edellisissä miiteissä päätetty tulevat miitit. Jos jollain on intoa järjestää sellainen niin tulkoon edellisiin miitteihin ja ilmoittaa siihen halukkuutensa. Silloin ei kellään tuskin ole sitä mitään vastaan, hyvä kun kiinnostusta riittää. Mutta ei sitä miittiä minun mielestä omin voi järjestää.
Avatar
jakehaanpää
Site Admin
Viestit: 1197
Liittynyt: 31 Touko 2004, 13:47
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja jakehaanpää »

Ei ole rekisteröity tuotemerkki, joten periaatteessa kuka vaan voi järjestää busamiittejä vaikka kymmenen kesässä.

Pidetään kuitenkin nämä "virallisissa busamiiteissä" sovitut miitit epävirallisen virallisina.

:kippis:
Busailua keskeytyksettä vuodesta 2000
LPR 2008 185,17...MPH
Halli 2010 188.896...MPH
Halli 2012 193,87...MPH
Kauhava 2015 200,15...MPH
Halli 2017 197.6 MPH
Halli 2018 198,84 MPH
Kauhava 2020 195,11
Itse suoritustapa ei kiinnosta, ainoastaan lopputulos
Vastaa Viestiin