Aikaisempaan Himpan viestiin liittyen ajattelin joutaessani kertoa kokemuksia Busan ahtamisesta. Tästä oli paljonkin juttua edesmenneen Bussikuskit- palstan sisällä, mutta kun nyt on uutta porukkaa liittynyt remmiin, niin kerrataanpas.
Eli itselläni ikäänkuin Voiman johdatuksesta on ollut etuoikeus tutustua pohjoisen Suomen motoristipiireihin. Näinollen lienee selvääkin selvempää se, että eräänlaiselta turbo-käännytystyöltä en ole voinut välttyä.(kiitos heidän)
Kun sitten viime syksynä hankin ensimmäisen Busani, tuli väistämättä tietysti eteen pieni "modaaminen".
Pari kertaa täytyi saunoa sen lehdistöstäkin tutun turbosaunan lauteilla, ennenkuin suunnitelmat kristallisoituivat; ahdin siihen laitetaan. Itseäni ei missään tapauksessa voi Guruksi tituleerata, joten annoin tehtävän suunnittelusta toteutukseen suosiolla J.K:lle, joka tunnustetusti on suomen, ellei jopa laajemminkin, kärkinimi, mitä tulee mp-ahtamiseen.
Ennen pyörän toimitusta pohjoiseen tein valmistelevia toimenpiteitä, mm kaikki turhat pair-ym heebelit nurkkaan ja lisäksi nostolevyn asentamisen sylinteriryhmän alle, jolla toimenpiteellä puristussuhde saatiin säälliselle tasolle.
Taisi olla 2003 vuoden viimeisiä päiviä kun sitten kuljetin haukan napapiirille talvehtimaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että vielä tässäkin vaiheessa olin uskossani heikko ja pieni epävarmuus tulevasta kalvoi mieltäni. Mutta vahvistusta uskooni sain, kun muutaman viikon kuluttua sain sähköpostiini kuvia Mitsun TD04-ahtimesta, joka oli saanut uuden kodin Muuttohaukan rintamukselta. Tällöin taisin myös nähdä ne ensimmäiset (märät) unet laitteesta ja sen toimivuudesta.
Projektin suhteen kaikki suunnitelmat siihen asti -kuten myös siitä eteenpäin, sujui täysin ennakoidun mukaisesti. Turboman (nikki) hoiti homman vankalla kokemuksellaan ja huolimatta siitä, että kyseessä oli ensimmäinen siinä pajassa syntynyt turbo-busa, kaikki osa-alueet soljuivat yhteen niin, että pyörä oli ennakoituna ajankohtana valmis penkitettäväksi. Busan reissu KemiMC:n tehopenkkiin olikin sitten se niitti joka lopullisesti sai allekirjoittaneen kääntymään turbo-uskoon. Muutama lämmitys- ja säätöveto pohjille ja ensimmäinen varovainen mittausveto... Linkki käppyröihin ja projektikuviin alla.
Noh, nyt on pyörää tullut testattua myös käytännössä, eikä moitteen sijaa ole löytynyt. Käytös on aivan samankaltainen kuin vapaasti hengittävällä moottorilla, ainoastaan kaasua lisäämällä tajuaa että jotain erityistä tässä täytyy olla...
Systeemin toimivuudesta hyvänä esimerkkinä on, että mihinkään osa-alueisiin ei ole kajottu lopullisen kokoonpanon jälkeen. Kulutus pysyy maltillisella ajolla (mitähän sekin sitten lienee) alle 7l/100km, tosin Voimaa pyydettäessä voi kulutusmittari hetkellisesti näyttää varsin miehekkäitä lukemia. Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen laitteeseen, ja vaikka kavereiden juttuihin aiemmin hieman skeptisesti suhtauduinkin, niin nyt olen samaa mieltä: AHDETUN PYÖRÄN JÄLKEEN MIKÄÄN EI TUNNU ENÄÄ MILTÄÄN.
Linkki: ProBoost Hayabusa
Ps. Teknisiä knoppeja ei välttämättä ole järkevää tähän ympätä, mutta vastailen mihin osaan ja lopulta kutsutaan apuvoimia...
Turbo - May the force be with you
-
70-1085386739
Tässä sitten vielä tämä varoittava esimerkki (copy/paste nettiavaruudesta), ennen kuin sorrutte tuohon "ahtamiseen".
Kimmo, Orimattilasta (nimi muutettu) kertoo synkkää tarinaa:
No pienestähän se tietysti alkoi, niinkuin kai kaikilla... Kaverit olivat jo jonkin aikaa ahtaneet prätkiään ja saivat yhtenä kuumana heinäkuun iltana mut puhuttua mukaan rinkiin, saunakaljoissa tietysti, enhän mä siihen muuten olis lähtenyt. "Ei siitä mitään tuu, tää on ihan turvallista", ne sanoi ja mä uskoin, vaikka vähän arvelutti; olin lukenut valistuslehtisiä ja nähnyt poliisin kuvia koko ikänsä ahtaneista papoista ja mammoista. Ihan kurttuisia ne oli ja näytti 60-vuotiailta, vaikka sitä ne tais kyllä ollakin.
Kaverit ensin kertoi ihan yleistä asiaa ahtamisesta; miten se tehdään oikein, vaikutukset jne. ja näyttivät sitten malliksi. Hyvältä näytti kavereista tuntuvan, kun ensin vierestä katselin kuinka he ajoivat ahdettua prätkää. Sitten he halusivat minunkin kokeilevan ja kokeilinkin varovaisesti ahdettua prätkää. Taisin jäädä heti kerrasta koukkuun, sillä oli se vaan niin hienoa; vauhti vaan kiihtyi, kun ahnaasti väänsin kaasukahvaa yhä enemmän ja pian olin itsekin yhtä hymyä. Kokemattomana jätin kuitenkin ilokaasun väliin, joita kokeneemmat kaverit käyttivät ahtojen päälle "boosteriksi" niinkuin ne alan kielellä siitä puhui.
No muutama kerta sitten kavereiden kanssa ajeltiin ahdetuilla prätkillä ja alku menikin hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, että tekee vaan mieli ajaa ahdettua enemmän ja enemmän ja olis aika hommata oma ahdettu. Vähän neuvoja kyselin ensin ja ennenkuin oikeasti tajusinkaan, ostin ensimmäisen oman ahdetun prätkän pari vuotta sitten Saksasta. Siitä se kierre sitten lähti eikä loppua näkynyt; ajeltiin joskus neljä-viisikin kertaa viikossa, arkisinkin. Eihän siinä mitään järkeä ollut ja rahaa paloi mielettömästi bensaan ja tarvikkeisiin. Meillä oli oma pikku klubikin, johon kaikki "hyvät tyypit" oli tervetulleita.
Aluksi mä pärjäsin pelkällä pumppubensalla tai joskus laitoin sekaan oktaanibuustereita, mutta se oli aika harvinaista, ehkä kerran kuussa. Kaverit käytti jo metanolia, mutta ei se ketään tuntunut haittaavan, kunhan tuli hyvä fiilis ja lopulta mä ajauduin niihin itsekin. Sen jälkeen en enää pumppubensaan koskenut, oli ne sävärit niin erilaiset.
Käry taisi käydä ihan sen takia, että oltiin niin huolettomia; ei jotenkin osannut ajatella enää suoraan, kun piti vaan saada lisää tehoa. Tässä vaiheessa mä olin kyllä jo tosi syvällä kierteessä ja oon oikeastaan kiitollinen, että kävi niinkuin kävi. Kaikki kelpas; metanoli, ilokaasut, kerran jopa vietiin lentobensaa Lapista, ku kaveri pääsi piireihin sisään. Yhden mummun yli meinattiin ajaa yks yö ja se sitten taisi poliisit paikalle soittaakin.
Eihän siinä enää mikään auttanut, kun oli just vedetty ahdot tapissa ja kaksi maijaa odotti pitkän suoran päässä. Kavereista kaksi lähti lusimaan yli vuoden kakkua törkeistä liikennerikoksista ja lentobensan varastamisesta, toinen sai vielä puoli vuotta extraa ammattimaisesta ahtamispalvelun tarjoamisesta maksua vastaan. Toisella todettiin pitkälle edennyt MTBE-lisäaineen aiheuttama keuhkosyöpä ja se on
nykyään letkuissa teholla ja varmaan kuolee pian. Yksi sai syytteen avunannosta laittoman metanolin salakuljettamiseen Venäjältä ja se sai puoli vuotta ehdonalaista. Itse sain kolme kuukautta ehdollista laittomien polttoaineiden hallussapidosta ja mut määrättiin pakkovieroitushoitoon surullisenkuuluisaan vaparifeministien vieroituslaitokseen Keravalle. Ahdetut prätkät tietysti takavarikoitiin.
Nyt mä oon ollu kuivilla kohta puoli vuotta, mutta vieläkään ei mee päivääkään etteikö tekis mieli edes vähän ajella ahdetulla, tai "vääntää buustii" niinku alan slangissa sanottaisiin. Tää on tällaista varovaista tasapainoilua, päivä kerrallaan. Sukulaiset ja kaverit oli tietysti kauhuissaan kuullessaan, että mä joudun oikeuteen; mutta nyt niiden tuki on kyllä ollut aivan loistavaa; ilman niitä mä en olis tässä, mä en olis jaksanut sitä kauheeta vierotuksen tuskaa. Tavallaan mä oon tyytyväinen, koska nyt mä todella tajuan kuinka vaarallista ahtaminen oikeasti on. Jos mä jotain haluun teille lapset sanoa niin se on tämä: Älkää herran tähden KOSKAAN koittako edes pientä viattoman näköistä ahdettua prätkää; tähän helvettiin joutuu ihan huomaamattaan ja sillä on todella helppo pilata koko elämänsä! Pysykää lapset erossa ahtamisesta, sen mä haluun teille sanoo!
:p :p
Kimmo, Orimattilasta (nimi muutettu) kertoo synkkää tarinaa:
No pienestähän se tietysti alkoi, niinkuin kai kaikilla... Kaverit olivat jo jonkin aikaa ahtaneet prätkiään ja saivat yhtenä kuumana heinäkuun iltana mut puhuttua mukaan rinkiin, saunakaljoissa tietysti, enhän mä siihen muuten olis lähtenyt. "Ei siitä mitään tuu, tää on ihan turvallista", ne sanoi ja mä uskoin, vaikka vähän arvelutti; olin lukenut valistuslehtisiä ja nähnyt poliisin kuvia koko ikänsä ahtaneista papoista ja mammoista. Ihan kurttuisia ne oli ja näytti 60-vuotiailta, vaikka sitä ne tais kyllä ollakin.
Kaverit ensin kertoi ihan yleistä asiaa ahtamisesta; miten se tehdään oikein, vaikutukset jne. ja näyttivät sitten malliksi. Hyvältä näytti kavereista tuntuvan, kun ensin vierestä katselin kuinka he ajoivat ahdettua prätkää. Sitten he halusivat minunkin kokeilevan ja kokeilinkin varovaisesti ahdettua prätkää. Taisin jäädä heti kerrasta koukkuun, sillä oli se vaan niin hienoa; vauhti vaan kiihtyi, kun ahnaasti väänsin kaasukahvaa yhä enemmän ja pian olin itsekin yhtä hymyä. Kokemattomana jätin kuitenkin ilokaasun väliin, joita kokeneemmat kaverit käyttivät ahtojen päälle "boosteriksi" niinkuin ne alan kielellä siitä puhui.
No muutama kerta sitten kavereiden kanssa ajeltiin ahdetuilla prätkillä ja alku menikin hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, että tekee vaan mieli ajaa ahdettua enemmän ja enemmän ja olis aika hommata oma ahdettu. Vähän neuvoja kyselin ensin ja ennenkuin oikeasti tajusinkaan, ostin ensimmäisen oman ahdetun prätkän pari vuotta sitten Saksasta. Siitä se kierre sitten lähti eikä loppua näkynyt; ajeltiin joskus neljä-viisikin kertaa viikossa, arkisinkin. Eihän siinä mitään järkeä ollut ja rahaa paloi mielettömästi bensaan ja tarvikkeisiin. Meillä oli oma pikku klubikin, johon kaikki "hyvät tyypit" oli tervetulleita.
Aluksi mä pärjäsin pelkällä pumppubensalla tai joskus laitoin sekaan oktaanibuustereita, mutta se oli aika harvinaista, ehkä kerran kuussa. Kaverit käytti jo metanolia, mutta ei se ketään tuntunut haittaavan, kunhan tuli hyvä fiilis ja lopulta mä ajauduin niihin itsekin. Sen jälkeen en enää pumppubensaan koskenut, oli ne sävärit niin erilaiset.
Käry taisi käydä ihan sen takia, että oltiin niin huolettomia; ei jotenkin osannut ajatella enää suoraan, kun piti vaan saada lisää tehoa. Tässä vaiheessa mä olin kyllä jo tosi syvällä kierteessä ja oon oikeastaan kiitollinen, että kävi niinkuin kävi. Kaikki kelpas; metanoli, ilokaasut, kerran jopa vietiin lentobensaa Lapista, ku kaveri pääsi piireihin sisään. Yhden mummun yli meinattiin ajaa yks yö ja se sitten taisi poliisit paikalle soittaakin.
Eihän siinä enää mikään auttanut, kun oli just vedetty ahdot tapissa ja kaksi maijaa odotti pitkän suoran päässä. Kavereista kaksi lähti lusimaan yli vuoden kakkua törkeistä liikennerikoksista ja lentobensan varastamisesta, toinen sai vielä puoli vuotta extraa ammattimaisesta ahtamispalvelun tarjoamisesta maksua vastaan. Toisella todettiin pitkälle edennyt MTBE-lisäaineen aiheuttama keuhkosyöpä ja se on
nykyään letkuissa teholla ja varmaan kuolee pian. Yksi sai syytteen avunannosta laittoman metanolin salakuljettamiseen Venäjältä ja se sai puoli vuotta ehdonalaista. Itse sain kolme kuukautta ehdollista laittomien polttoaineiden hallussapidosta ja mut määrättiin pakkovieroitushoitoon surullisenkuuluisaan vaparifeministien vieroituslaitokseen Keravalle. Ahdetut prätkät tietysti takavarikoitiin.
Nyt mä oon ollu kuivilla kohta puoli vuotta, mutta vieläkään ei mee päivääkään etteikö tekis mieli edes vähän ajella ahdetulla, tai "vääntää buustii" niinku alan slangissa sanottaisiin. Tää on tällaista varovaista tasapainoilua, päivä kerrallaan. Sukulaiset ja kaverit oli tietysti kauhuissaan kuullessaan, että mä joudun oikeuteen; mutta nyt niiden tuki on kyllä ollut aivan loistavaa; ilman niitä mä en olis tässä, mä en olis jaksanut sitä kauheeta vierotuksen tuskaa. Tavallaan mä oon tyytyväinen, koska nyt mä todella tajuan kuinka vaarallista ahtaminen oikeasti on. Jos mä jotain haluun teille lapset sanoa niin se on tämä: Älkää herran tähden KOSKAAN koittako edes pientä viattoman näköistä ahdettua prätkää; tähän helvettiin joutuu ihan huomaamattaan ja sillä on todella helppo pilata koko elämänsä! Pysykää lapset erossa ahtamisesta, sen mä haluun teille sanoo!
:p :p
-
74-1085495998
Aplarin tyypittämisen jälkeen meni hauskuus omasta bussista 