Tervehdys ystävät! Haluaisin herätellä keskustelua hieman vakavamman aiheen tiimoilta joka kuitenkin voi kohdata meidät kukaisenkin milloin vain...terveys ja sen menettäminen.
Itselläni viime ajokauden päättänyt oletettu hermopinne muutuikin syksyn aikana lääkärin pakeilla radikaalisti. Minulle diagnosoitiin etenevä ja parantumaton kuolemanvakava hermostosairaus jonka etenemistä tässä nyt seuraillaan
Noh, mie olen asian kanssa jo aika hyvin sinut, mutta olisin halukas kuulemaan kokemuksianne hyvät Busanisti veljet ja siskot miten vakavan sairauden kanssa tätä upeaa harrastusta on jatkettu.
Itselläni tämä harrastus on voima joka ajaa eteenpäin ja auttaa jaksamaan ensikesään...sillä moottorinpärinä kumisee jo korvissani.
Olisin myös kovin kiitollinen vinkeistä jos on tietoa moottoripyöräilyyn soveltuvista apuvälineistä osittain liikuntarajoittuneille. Tottakai mie sen ymmärrän että siinä vaiheessa kun jalat eivät enään kanna, on aika luopua tästäkin harrastuksesta...mutta sen aika ei tasan ole vielä ensi kesänä.
Edit: Noista apuvälinetarpeesta esimerkkinä kytkin käden osittainen toimimattomuus. Tarvitaan mahdollisesti "automaattikytkin".
Tässä ei muuta voi sanoa kuin tsemppiä sinulle toivotan
sydämeni pohjasta!!! Elämä on sellaista, että koskaan ei
tiedä mitä "nurkan takana" seuraa....? Eli pitäisi olla onnellinen
jokaisesta terveestä päivästä!
Jos et jossain vaiheessa pysty itse ajamaan niin varmasti
porukasta löytyy kuskeja, joiden kyytiin pääsee kun vaan kerrot milloin haluat!
Voihan vee, harmillinen juttu. Tuontapaiset uutiset pistävät monesti asiat uuteen järjestykseen kun kohdalle osuvat. Ja se joku jolle moista sattuu voi olla minä, milloin tahansa. Tällaiset jutut ois itsekin hyvä muistaa kun pikkuasioista purnaa huonona päivänä...
Mutta kuten itsekin totesit, life goes on. Itselleni on erityisesti jäänyt mieleen Salon Pekan tarina: innokas long distance -motoristi menetti työtapaturmassa vasemman jalkansa. Useimmille olisi jäänyt mopoilut siihen, mutta Pekka tekaisi Cebariinsa vaihdekiksin joka toimii oikealta puolelta ja reissut jatkuu: Pekan sivut ja laiskoille lukijoille se viimeinen linkki "Elämä jatkuu"
On muuten hyvää lukemista syysilloiksi. Tuo osoittaa sellaista asennetta ettei voi kuin ihailla. Ja siitä julkisesti kertominen saattaa olla monelle isompi apu kuin minkään viranomaisen tai organisaation "tuki".
Eikun lippu korkealle ja kevättä odotellen, roibusa! Äkkiäkös se busan kytkin muuttaa sieltä vasemmasta kahvasta...
Juu, eipä muuta voi sanoo, kuin JAKSAMISTA ja tsemppiä. Paistaa se elämä risukasaankin aina VÄLILLÄ. ??? Itse oon melko rampa skolioosi selkäinen, usealla nikamavälilevy pullistumalla varustettu raakki, höystettynä niskassa olevalla hermojuuriaukkoahtaumalla, joka on PAKKO jossain vaiheessa leikata ja jäykistää, jolloin EHKÄ niskan liikerata mennee melko kankeex, jos nyt vaikka ajatellaan mootoripyöräilyä. Eli mulla myös takaraivossa aina "asia" että ajot voi loppua koska tahansa.
Niska ei sinänsä aiheuta kovia kipuja, mutta välillä vasemmasta handystä katoo tunto ja voimat, toki tensiopäänsärky on jokapäiväistä, mutta kipuunkin tottuu. Kovemmat kivut kuitenkin tuolla lannerangan kohdalla, silloin kun selkä on huonona ei oikeen löydy asentoo missä olis hyvä olla.
Itse olen huomannut, että ainakin omalla kohdallani aloin terveyttä arvostamaan vasta kun sen menetin.
Sinänsä mun vaivani eivät ole tappavia, mutta takaraivossa jäytävä tieto siitä, että AINA kun aletaan operoimaan kirurgisesti esim. kaularangan alueella, ovat riskit isot. Ei tarvi tohtorin "skalppi" livetä kuin muutaman millin katkaisten jonkin tärkeän hermon, niin "KAPUT", eli se on peruuttamatonta.
VÄHINTÄÄN yksi leikkaus, eli juuri niskassa oleva ahtauma TÄYTYY vielä operoida "jossain vaiheessa", lisäksi kerran vielä ronkitaan ehkä tota lannerankaakin ?! Mutta elelen päivän kerrallaan, enkä jaksa pohtia tulevaa, koska jos sitä nyt murehdin, se on tupla murhe, eli: "eletään tänään, huomenna se voi olla liian myöhäistä".
Eli VILPITTÖMÄSTI toivottelen roibusa77 : lle jaksamista, ja huomaan TAAS, että enpä ite valittele vaivoistani edelleenkään, VAIKKA kivut on jokapäiväisiä, asiani ovat kuitenkin "MELKO" hyvin verrattu roibusa77 "nistiveljen" vakavaan sairauteen.
UPEETA, että joku jaksaa avautua elämänsä vaikeimpina aikoina tuolla tavalla. Koitahan jaksaa, koska eipä liene muita vaihtoehtoja.
Terkkuja sinne Lapin kairoille täältä Mansesta ! T: bp2
Edited By busapappa2 on 1195635657
Muista ELÄÄ Tänään, Huomenna Se Voi Olla Myöhäistä . Huominen On Utopiaa Ja Eilinen Historiaa ! Kumpaakaan Et Pysty Elämään NYT
Kiitti veljet taas tsempistä! Tsemppiä bp2:lle, ei ole helppoo sielläkään. Kysymys vielä bp2:lle, onko sulla tuo vasemman käden tunnottomuus/voimattomuus aiheuttanu onkelmia kytkimen käytössä?
No kyllä vetää hiljaseksi kaverin puolesta.
Kyllä se tommonen diagnoosi pysäyttää miettimään tätä elämän raadollisuutta.
Itseltäni on selkää leikattu viisi (5) kertaa ja täytyy sanoa, että onhan joskus pikkusen v_tuttanutkin. Mielessä on pyörinyt ne kuuluisat "murhat ja kirkonpoltot"-ajatukset. Mutta vain ohimenevästi.
Oikean jalan toiminta joskus heikkoa, voimatonta. Tämän takia 2006 kesä ilman omaa pyörää ja vähäset ajo kaverin pyörällä. Pelkäsin, että kun pyörän pysäytän, niin kaadun oikealle kyljelle. Mutta ajatuksena liikennevaloissa kypärä päässä pyörän alla makaaminen kuulosti mielekkäämmältä, kuin kotona makaaminen sängyssä lääkeitä pureskellen. Niin ostin keväällä pyörän ja vaihdoin sen heinäkuun alussa Busaan. Elikkäs ei kannata jäädä (tuleen) makaamaan.
Roibusalle stemppiä
off topikkia: Busapappa lueppa tarkkaan kannesta kanteen se Asentoja-kirja, niin löytyy kaksikin asentoa, joissa on hyvä.
Köyhä kirjoitti:Mutta ajatuksena liikennevaloissa kypärä päässä pyörän alla makaaminen kuulosti mielekkäämmältä, kuin kotona makaaminen sängyssä lääkeitä pureskellen.
Jeps ! Kyllä ajot hankaloituu kun hävii tunnot kädestä, mutta yleensä ei "Busaillessa", vaan kun nukahtaa pää hivenenkin huonossa asennossa, herätys on AINA ilkee, kun pitää jumpata about puol tuntia kättä, että pysyy ees kaffemuki siinä.
Ekan kerran kun meni joskus 4-5 vuotta sitten, oltiin perheen kanssa Katinkullassa Juhannusta viettämäsä, oli aika shokki herätä yöllä kun ei ollut tuntoo, eikä voimia koko "lapasessa".
Mutta tosiaan toi "elon ohje" : "Päivä kerrallaan, ja vaikka tunti kerrallaan" auttaa ainakin minnuu.
Ja tosiaan, mediciinit jätin, kun söin suoliston sököx Buranalla -90 luvulla. Mummovainaa sano aina Karjalan "Tyttönä", että: "Mitä ei voi estää, Se täytyy kestää", eli kuten totesin kipuunkin tottuu.
edit: Köyhälle, Joo kyllä asentoja piisaa Tilanteesta riippuen, ja satsattiin vaimon kanssa 3 vuotta sitten sänkyyn kunnolla, molemmilla nyt kolmesta kohtaa taittuva moottoroitu sälepohja jossa, huippukalliit patjat ja minulla lisäksi "Tempur" tyyny, joka pitää nupin just siinä asennossa johon nukahdan.
Eli himassa on ihan OK, mutta tuolla reissatessa se on aina taiteilua, että saa muokattua vierassängyistä EDES jonkimmoisen "Pesän".
Edited By busapappa2 on 1195652149
Muista ELÄÄ Tänään, Huomenna Se Voi Olla Myöhäistä . Huominen On Utopiaa Ja Eilinen Historiaa ! Kumpaakaan Et Pysty Elämään NYT
mun mielestä, jos kerholainen on"saanut diagnoosin" ni ei pitäs kertoo kenenkään, kuinka kipeitä ovat itse.Ja puhun omasta kokemuksesta.tuntuu v............ kuulla et oon" kipeempi"kuin sä!
! Kyllä tässä on tosiaankin ite turha valitella muutamasta hampaasta yms. jotka kadotin viikonloppuna... 
Kiitti tsempistä!
kyllä se elämä välillä paiskoo.
