Sivu 1/2

Lähetetty: 29 Touko 2007, 16:01
Kirjoittaja gsxr
Aloitetaanpa tarina alusta eli vaihdoin tuossa taannoin busaan jäähdytinnesteet ja sen jälkeen kun olen pysähtynyt ajosta ja sammuttanut pyörän niin paisuntäsäiliön huohotusputkesta on puskenut jonkinverran nestettä pihalle ja nestepinta on muutenkin elänyt voimakkaasti milloin min/max merkkien ylä ja alapuolella lisäksi heti pyörän sammuttamisen jälkeen paisuntasäiliöön on pulputtanut kuplia koneesta vähän aikaa. Vanhoilla nesteillä tämmöisiä ongelmia ei ollut. Eilen ilmasin järjestelmän uudestaan ja käytin konetta paikallaan ja lämmöt nousi punaiselle asti kun piti kierroksia siinä kahdessatuhannessa. Onko normaalia että lämmöt nousee noin korkealle matalapuristeisessa?

Tänään kun pistin pyörän käyntiin niin kävi hyvin ontuvasti ja puski mustahkoa savua ja lopulta sammu eikä lähtenyt käyntiin ilman kierroksia. Kuin olisi käynyt kolmella. Putsasin tulpat ja nyt käy suhteellisen normaalisti mitä nyt tyhjäkäynti vähän vaeltelee. Öljymäärä ei ole lisääntynyt eikä ulkoisia vuotoja näy. Koneen yläosasta kuuluu sellainen vaimea metallinen sirinä joka on kuulunut jo viime kesästä ja olen aatellut sen olevan joku mikälie normaali suzuki-ääni.

Jotenka kannentiiviste paskana tai venttiileissä jotain häikkää?? :angry: :pääseinään:

Viikonloppuna pyörä penkkiin näillänäkymin jos edes uskaltaa viedä tässä kunnossa.




Edited By gsxr on 1180444844

Lähetetty: 30 Touko 2007, 20:39
Kirjoittaja tetsa
Edellisvuonna teki oma pyörä samaa, kun ajon jälkeen sammutin koneen niin aikansa kupli paisuntasäiliöön ja nestepinta eli paljon kylmä/lämpimänä. Ilmasin kunnolla ja rauhottu. Viime kesä meni ,että pinta eli noin 2cm. Tänä vuonna taas kylmänä pinta alarajalla ja kuumana ylärajalla, mutta ei kupli eikä muutakaan ihmeellistä. Nyt vaan ajetaan. Ei jaksa ihmetellä. Kyllä nesteet tulee kunnolla pihalle jos tiiviste vuotaa. Vai mitä asiantuntijat sanoo. Itse kanssa huomannut kun käyttelee pitkään tyhjäkäynnillä niin seuraavan kerran kun käynnistää niin käy hetken kolmella.

Lähetetty: 31 Touko 2007, 15:41
Kirjoittaja gsxr
Nyt näyttäis siltä että kupliminen olisi loppunut uuden ilmauksen myötä ja eilen kun vaihdoin uudet tulpat niin huomasin nelossylinterin tulpan olevan märkä, muut kolme olivat kuivia. Käytin pyörää hetken ennen tulppien vaihtoa ja lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Hiljalleen alan lämmetä ajatukselle että nelossylinterin venttiili/venttiilit vuotaa mutta katotaan mitä viikonloppuna selviää, kun nämä omat jutut on lähinnä arvailua.

Tuo kolmella käyminen edellisen "ylikuumaksi" käyttämisen jälkeen saattaa olla kohtuu normaalikin ilmiö.

Lähetetty: 01 Heinä 2007, 01:20
Kirjoittaja gsxr
Taitaapa olla kannentiivisteen vaihto edessä, kuplii edelleen paisuntasäiliöön, säiliön pinta elää miten sattuu, käy vähän aikaa kolmella kylmänä käynnistyksen jälkeen, nykii korkeilla kierroksilla tasakaasulla ajettaessa ja muutenkin meinaa joskus puutua. Varmaan johtuu vuotavasta sylinteristä. Lämmöt pysyy kohtuu hyvin kurissa.

Pyörä kävi penkissä ja seokset ja tehot oli kohillaan mutta paisuntasäiliöstä tuli nestettä pihalle pyörän käydessä tyhjäkäyntiä mutta ei vetojen aikana. Lämmöt pysy normaalina koko ajan.

Jotenka onko joku onnistunut vaihtamaan kannentiivisteen koneen ollessa paikallaan? Apen pultit? momentti? Onko syytä käyttää kantta oikohionnassa?

Vai oiskohan syytä koittaa ennen mitään muuta vaihtaa uusi termostaatti?

Lähetetty: 01 Heinä 2007, 10:18
Kirjoittaja jarim
Kyllä se kannentiivisteen vaihto vaatii koneen tiputuksen. Nimimerkillä 3. tälle kesälle menossa...

Lähetetty: 06 Heinä 2007, 19:09
Kirjoittaja gsxr
Äh, haullahan löytyi tietoa noista jäykemmistä pulteista... Laitan infoa mitä selvisi jos päädyn ottamaan koneen auki tai sitten teen kuten Tetsa ja ajan vaan menemään kun kerta ajaa pystyy. Noin iso remontti ei oikein innosta tähän aikaan vuodesta. Jarimilla kolmas tiiviste menossa tälle kesälle?! Taitaa olla ylikokoon poratuilla yleinen onkkelma.

Lähetetty: 06 Heinä 2007, 19:16
Kirjoittaja jarim
gsxr kirjoitti:Äh, haullahan löytyi tietoa noista jäykemmistä pulteista... Laitan infoa mitä selvisi jos päädyn ottamaan koneen auki tai sitten teen kuten Tetsa ja ajan vaan menemään kun kerta ajaa pystyy. Noin iso remontti ei oikein innosta tähän aikaan vuodesta. Jarimilla kolmas tiiviste menossa tälle kesälle?! Taitaa olla ylikokoon poratuilla yleinen onkkelma.
Ei ole. Mutta kokemuksesta voin kertoa että 80ms sytkää katkovalle shifterille on liikaa...

Lähetetty: 01 Elo 2007, 23:29
Kirjoittaja gsxr
No joo nyt on kone avattu ja kansi viety hiottavaksi. Tiivisteessä ei kyllä varsinaisesti näin äkkiseltään katsottuna näkynyt minkäänlaista vuotokohtaa mutta täytyy kai siinä jotain vikaa olla kun ei kannesta halkeamaakaan löytynyt.
Venttiilit tarkastetaan myös.

Olettekos käyttäneet jossain kierrelukitetta kasausvaiheessa
tai öljynneet Apen kannenpultit ennen kiinni ruuvaamista?
Kiristys varmaan kahdessa vaiheessa?

Lähetetty: 09 Elo 2007, 23:58
Kirjoittaja -Artsi-
Mulla ihan identtistä ongelmaa ollut. Nestepinta elää koko paisuntasäiliön mitallisen kylmänä/kuumana. Jäähtyi maantienopeuksissa mutta vauhdin pudotessa lämmöt alkoi kiivetä. Vartin jäähdyttely niin kone imaisi vedet paisarista taas alarajaan, eli ei juuri hukannut nestettä. Ilmattiin konetta kaikissa muissa asennoissa paitsi katollaan. Vaihdettiin syylärinkorkki, ei apua. Termari uusiksi, rei'itettynä ja ilman, ei kun ei. Hiottiin tasokoneessa kansi ja lohko, ei apua. prkl.

Kujo kertoi että kansipultit täytyy vetää monivaiheisesti momenttiin metallikerrostiivisteen kanssa, koska se painuu aikalailla kasaan pultteja kiriessä. Tätä ei ole tullut tehtyä, kokeillaan seuraavaksi. Eli pari kolme kertaa 30Nm:iin kaikki pultit, sitten 60 Nm sama juttu. Kuulemma juuri keskimmäiset studit jäävät muuten löysälle.

Kujo kertonee itse lisää jos tuossa on jotain muutakin poikkeavaa ja/tai huomioonotettavaa.

Lähetetty: 10 Elo 2007, 10:24
Kirjoittaja kajbusa
-Artsi- kirjoitti:Kujo kertoi että kansipultit täytyy vetää monivaiheisesti momenttiin metallikerrostiivisteen kanssa, koska se painuu aikalailla kasaan pultteja kiriessä. Tätä ei ole tullut tehtyä, kokeillaan seuraavaksi. Eli pari kolme kertaa 30Nm:iin kaikki pultit, sitten 60 Nm sama juttu. Kuulemma juuri keskimmäiset studit jäävät muuten löysälle.

Kujo kertonee itse lisää jos tuossa on jotain muutakin poikkeavaa ja/tai huomioonotettavaa.

saman jutun huomasin... vaikka vedin pultit useammassa vaiheessa momenttiin niin viimeisen kierroksen jälkeen oli 6 kpl keskimmästä "löysällä"... pyörähti likimain 1/4 lisää ennenkuin oli taas momentissa




Edited By kajbusa on 1186730957

Lähetetty: 10 Elo 2007, 14:03
Kirjoittaja jarim
kajbusa kirjoitti:
-Artsi- kirjoitti:Kujo kertoi että kansipultit täytyy vetää monivaiheisesti momenttiin metallikerrostiivisteen kanssa, koska se painuu aikalailla kasaan pultteja kiriessä. Tätä ei ole tullut tehtyä, kokeillaan seuraavaksi. Eli pari kolme kertaa 30Nm:iin kaikki pultit, sitten 60 Nm sama juttu. Kuulemma juuri keskimmäiset studit jäävät muuten löysälle.

Kujo kertonee itse lisää jos tuossa on jotain muutakin poikkeavaa ja/tai huomioonotettavaa.

saman jutun huomasin... vaikka vedin pultit useammassa vaiheessa momenttiin niin viimeisen kierroksen jälkeen oli 6 kpl keskimmästä "löysällä"... pyörähti likimain 1/4 lisää ennenkuin oli taas momentissa
Tämän huomasin myös itse toisella kasauskerralla.

Lähetetty: 10 Elo 2007, 23:05
Kirjoittaja Kekku
Myö vedettiin:

"Kansi kiinni, 20Nm-40Nm-67Nm"

EDIT: Ei siis ongelmia, APE:n uudet pultit, 3000km ajoa, pinta ylä/alamerkin välissä ei sen enempää elä.




Edited By Kekku on 1186776497

Lähetetty: 11 Elo 2007, 13:38
Kirjoittaja Jaakko
ja kiristetään niin että alotetaan keskeltä ja edetään reunoille. (päinvastainen kuin avatessa)

Lähetetty: 11 Elo 2007, 20:59
Kirjoittaja -Artsi-
Kansipahvihan se oli antanut periksi. Kolmosesta peukalonlevyinen jälki vesikanaviin...

Uusi tilke ja nyt kirittiin monivaiheisesti sekä jälkikiristyksillä. Jokohan alkais olla viimeisiä kertoja koneen avauksen suhteen tälle kaudelle... :comp

Lähetetty: 12 Elo 2007, 13:20
Kirjoittaja jarim
-Artsi- kirjoitti:Kansipahvihan se oli antanut periksi. Kolmosesta peukalonlevyinen jälki vesikanaviin...

Uusi tilke ja nyt kirittiin monivaiheisesti sekä jälkikiristyksillä. Jokohan alkais olla viimeisiä kertoja koneen avauksen suhteen tälle kaudelle... :comp
Menikös se sanonta niin että kolmas kerta todensanoo? Itse olen nyt luottanut siihen että kun kolmannen kerran nostettiin runkoon niin josko se nyt siellä pysyisi... :glare: