Lähetetty: 09 Elo 2017, 10:21
Jotta foorumi ei hiljene täysin niin ajattelin kirjoitella tänne myös omasta myöhäis herätyksestä bussien pariin.
Oma matkani bussien parissa alkoi kun entinen pitkään palvellut zx-6r koki varkauden 2016 alkukesästä ja sitä myöten lähti avk:lle jatkamaan elämää.
![Kuva](http://i.imgur.com/4pefavrh.jpg)
Uutta pyörää piti tietysti tilalle saada ja kun takanakin tottui matkustelemaan puoliso yllättävän paljon niin katseet alkoi kääntymään isompiin pyöriin. Kuitenkin niin että katteelliset ja sporttiset pyörät miellytti silmää eniten. Vaihtoehtoina olikin zx-12r, bläkkäri ja busa. Etsiskelin kaikista sopivasti miellyttävät mallit ja kävin koeajamassa kaikkia. Bläkkäri karsiutui heti ensimmäiseksi kankean olemuksen takia. Tusina kawasta taas potkua tuntui olevan kyllä ja se tuntui ajossakin yllättävän mukavalta. Busa oli kuitenkin näistä selkeästi omaan käteen sopiva ja kun verrattiin vielä matkustajan kanssa ajamista niin valinta busasta oli selkeä.
Ensimmäisenä koeajettu malli kerkesi menemään kaupaksi ennen kuin ehdittiin itse vääntää kauppoja joten sitten seuraavaa katsomaan. Lempäälästä löytyi kohtuuhintainen, tosin kaksikilpinen, k5 bussi jonka mukana tuli jo täysi laukkusatsi mukana. Tekniikaltaan pyörä oli alkuperäinen ja ulkoilmeeseenkin oli tehty vain pieniä muutoksia, vilkkuja ja kilventelinettä. Koeajon ja yleisilmeen perusteella totesin että pyörä on teknisesti hyvässä kunnossa ja hinnasta napsu pois niin olen tyytyväinen. Ajokilometrejä löytyi 73tkm, mutta tiesin kokemuksesta kuitenkin ettei kilometrejä tarvitse japskeissa pelätä ja kaupat tehtiin.
![Kuva](http://i.imgur.com/J7O0ytMh.jpg)
Tässä vaiheessa elettiin jo loppukesää ja kesä-heinäkuu meni kokonaan ilman pyörää. Aiemmin koeajamani busa oli kuitenkin madallettua mallia ja sehän tällaiselle hukkapätkälle sopi joten tähänkin tarvitsi heti laittaa tangon korotuspalat ja pidemmpät koiranluut. Enempää ei lähdetty mitään vielä tekemään vaan pelkkää ajoa ja yksi pidempi kesälomareissukin tuli laukkujen kanssa tehtyä. Akku alkoi olemaan ehtoopuolella, joten se tuli vaihdettua vielä ajokaudella. Olin kuitenkin kaikinpuolin tyytyväinen ostokseen ja pyörällä tuli ajettua 3500km ennen talviteloille laittoa.
![Kuva](http://i.imgur.com/FyGthVWh.jpg)
![Kuva](http://i.imgur.com/MomGZL8h.jpg)