Kirjoittaja janne » 19 Syys 2010, 14:30
Drag racing on yksinkertaisten ihmisten yksinkertainen moottoriurheilulaji, jossa ideana on siirtyä hyvän sään aikana varttimailin päähän. Siirtyminen tapahtuu kaksikaistaista asfalttirataa pitkin autoa tai mopoa enemmän tai vähemmän muistutttavilla laitteilla. Sateella siirtymisiä ei suoriteta, koska silloin rataa pestään harjakonetta apuna käyttäen. Radalle satavaa vettä myös lämmitetään suihkuturbiinista tehdyllä puhaltimella , koska lämmin vesi irrottaa paremmin likaa. Kun rata on pesty ja kuivattu, siihen ruiskutetaan pesuainetta valmiiksi seuraavaa sadetta ja pesukertaa varten.
Itse kilpurit jakautuvat moneen ryhmään ja yhteistä niille on viritystapa. Niistä kaikista on sahattu pakoputket poikki, mikä onkin edullinen tapa virittää ja kuulostaakin tehokkaalle. Muita virityskonsteja ei juuri uskalleta käyttää, koska moottorit ovat vanhoja ja heikkokuntoisia. Monet tiimit käyttävätkin varakonetta, koska yksi moottori ei useinkaan kestä koko matkaa. Heikoimmissa käytetään myös koneen päällä pientä apumoottoria, jolla helpotetaan kampiakselin pyörimistä hammashihnan välityksellä. Toisin kuin luullaan, ei nopeudella aina olekaan juuri merkitystä, koska moniin ryhmiin on asetettu nopeusrajoitukset tieliikenteen malliin. Näissä autoissa saa myös käyttää cruisecontrollia, ettei vauhti vahingossa nouse liikaa eikä kaasujalkakaan väsy.
Myös kuskin matkustusmukavuuteen panostetaan, kestäähän kilpailusuoritus kerrallaan ainakin 5-12 sekuntia. Siksi renkaina käytetään pehmeitä matalapaineslicksejä, jotka tasoittavat pienetkin epätasaisuudet. Joissakin autoissa käytetään myös jousitusta ja iskunvaimennusta, mutta säätäminen on tiimien on tiimien mukaan hyvin vaikeaa. Sen kyllä ymmärtää, koska nykyään radat ovat niin pahuksen tasaisia. Varsinkin hitaammissa autoissa käytetään kattoa, koska matkan aikana voi hyvinkin sade yllättää. Dragster-tyyppisissä kilpureissa ei ole kattoa eikä ovia, mutta askeettisuudestaan huolimatta ne sopivat erityisen hyvin kuskeille, jotka kärsivät tietynlaisesta alemmuuskompleksista. 8,5 metrinen putki onkin varsin leuhka miehisyyden jatke verrattuna johonkin katu-bemariin. Funny car on taas vastaavasti hauskojen kalamiesten auto paitsi, että ne muistuttavat isoa rapalan vaappua, ne myöskin kulkevat uistimen ketkuttelua mukaillen. Jotkut kuskit ovatkin erityisen taitavia leikkisästi vemputtamaan ratilla oikean liikehdinnän aikaansaamiseksi. Nitroautot sopivat hyvin eläkeläisille kuten nimikin jo kertoo. Jos varsinkin kuulo- ja hajuaistit ovat heikentyneet on siitä vain hyötyä. Dementiakaan ei ole esteenä, koska niissä ei ole vaihteita ja matka taittuu muutenkin niin sukkelasti, ettei ehdi unohtaa minne on menossa.
Reikäpäät ajavat moottoripyörillä ja ainoa mitä nämä itsesuojeluvaistottomat kuskit pelkäävät yli kaiken ovat hyönteiset. Usein näkeekin kuinka prätkäkuski heiluu villisti pyörän sivulta toiselle väistääkseen ilmassa lentelevän pörriäisen. Junnuille on myös omat auto- ja prätkäryhmänsä. Yllättäen juuri nuoret ovat kuljettajina kaikkein taitavimpia eivätkä he tarvitse edes apupyöriä, joita taas isommat käyttävät jopa autoissaan.
Laji sopii siis aivan kaikille, koska siinä ei tarvitse osata juuri yhtään mitään ja kuskeina on kyllä nähtykin jos jonkinlaisia mattinykäsiä ja muitakin renttuja. Uniapneetikotkin ovat ottaneet lajin omakseen ja varsinkin pudotusajoissa nämä raukat usein nukahtavat jopa lähtövaloihin. Lähettäjällä on onneksi käytössään melkoinen patteristo erivärisiä lamppuja, joita välkyttelemällä kuskit saadaan kuitenkin hereille ja matkaan.
Reissun jälkeen vain harvat autot kykenevät omin avuin tulemaan takaisin ja useimmat joudutaan hinaamaan varikolle. Jos kuskilla sattuu olemaan jotain muistikuvia matkasta, hän silmät pyöreinä selittää kuinka on selvinnyt tästä omasta mielestään vaikeasta tehtävästä. Useimmiten todisteet matkan tapahtumista kaivetaan kuitenkin tietokoneelta, jota itseään jumalaakin viisaampana pitävä päämekaanikko tulkitsee itselleen sopivalla tavalla. Keskinäisen sättimisen jälkeen tiimi aloittaa kuitenkin vimmatun, usein tuntikausia, kestävän ruuvien ja muttereiden edestakaisen pyörittelyn. Vaikka tämän jälkeen moottori vielä sattuisikin käynnistymään, niin ennen uudelleen radalle menoa jatketaan päätöntä purkamista ja kasaamista vielä tovi. Näin jatketaan läpi viikonlopun ja jos oikein hyvin on mennyt saattaa tiimin yhteenlaskettujen kilpailusuoritusten kesto olla kisan aikana jopa yli puoli minuuttia.
Tällaisen lajin ovat iloksemme kehtittäneet tietenkin amerikkalaiset ja onneksi ovatkin, sillä missähän suolla me rämmittäisiin, jos joku sekopää suomalainen olisi sen keksinyt
[color=#E77471]Drag racing on yksinkertaisten ihmisten yksinkertainen moottoriurheilulaji, jossa ideana on siirtyä hyvän sään aikana varttimailin päähän. Siirtyminen tapahtuu kaksikaistaista asfalttirataa pitkin autoa tai mopoa enemmän tai vähemmän muistutttavilla laitteilla. Sateella siirtymisiä ei suoriteta, koska silloin rataa pestään harjakonetta apuna käyttäen. Radalle satavaa vettä myös lämmitetään suihkuturbiinista tehdyllä puhaltimella , koska lämmin vesi irrottaa paremmin likaa. Kun rata on pesty ja kuivattu, siihen ruiskutetaan pesuainetta valmiiksi seuraavaa sadetta ja pesukertaa varten.
Itse kilpurit jakautuvat moneen ryhmään ja yhteistä niille on viritystapa. Niistä kaikista on sahattu pakoputket poikki, mikä onkin edullinen tapa virittää ja kuulostaakin tehokkaalle. Muita virityskonsteja ei juuri uskalleta käyttää, koska moottorit ovat vanhoja ja heikkokuntoisia. Monet tiimit käyttävätkin varakonetta, koska yksi moottori ei useinkaan kestä koko matkaa. Heikoimmissa käytetään myös koneen päällä pientä apumoottoria, jolla helpotetaan kampiakselin pyörimistä hammashihnan välityksellä. Toisin kuin luullaan, ei nopeudella aina olekaan juuri merkitystä, koska moniin ryhmiin on asetettu nopeusrajoitukset tieliikenteen malliin. Näissä autoissa saa myös käyttää cruisecontrollia, ettei vauhti vahingossa nouse liikaa eikä kaasujalkakaan väsy.
Myös kuskin matkustusmukavuuteen panostetaan, kestäähän kilpailusuoritus kerrallaan ainakin 5-12 sekuntia. Siksi renkaina käytetään pehmeitä matalapaineslicksejä, jotka tasoittavat pienetkin epätasaisuudet. Joissakin autoissa käytetään myös jousitusta ja iskunvaimennusta, mutta säätäminen on tiimien on tiimien mukaan hyvin vaikeaa. Sen kyllä ymmärtää, koska nykyään radat ovat niin pahuksen tasaisia. Varsinkin hitaammissa autoissa käytetään kattoa, koska matkan aikana voi hyvinkin sade yllättää. Dragster-tyyppisissä kilpureissa ei ole kattoa eikä ovia, mutta askeettisuudestaan huolimatta ne sopivat erityisen hyvin kuskeille, jotka kärsivät tietynlaisesta alemmuuskompleksista. 8,5 metrinen putki onkin varsin leuhka miehisyyden jatke verrattuna johonkin katu-bemariin. Funny car on taas vastaavasti hauskojen kalamiesten auto paitsi, että ne muistuttavat isoa rapalan vaappua, ne myöskin kulkevat uistimen ketkuttelua mukaillen. Jotkut kuskit ovatkin erityisen taitavia leikkisästi vemputtamaan ratilla oikean liikehdinnän aikaansaamiseksi. Nitroautot sopivat hyvin eläkeläisille kuten nimikin jo kertoo. Jos varsinkin kuulo- ja hajuaistit ovat heikentyneet on siitä vain hyötyä. Dementiakaan ei ole esteenä, koska niissä ei ole vaihteita ja matka taittuu muutenkin niin sukkelasti, ettei ehdi unohtaa minne on menossa.
Reikäpäät ajavat moottoripyörillä ja ainoa mitä nämä itsesuojeluvaistottomat kuskit pelkäävät yli kaiken ovat hyönteiset. Usein näkeekin kuinka prätkäkuski heiluu villisti pyörän sivulta toiselle väistääkseen ilmassa lentelevän pörriäisen. Junnuille on myös omat auto- ja prätkäryhmänsä. Yllättäen juuri nuoret ovat kuljettajina kaikkein taitavimpia eivätkä he tarvitse edes apupyöriä, joita taas isommat käyttävät jopa autoissaan.
Laji sopii siis aivan kaikille, koska siinä ei tarvitse osata juuri yhtään mitään ja kuskeina on kyllä nähtykin jos jonkinlaisia mattinykäsiä ja muitakin renttuja. Uniapneetikotkin ovat ottaneet lajin omakseen ja varsinkin pudotusajoissa nämä raukat usein nukahtavat jopa lähtövaloihin. Lähettäjällä on onneksi käytössään melkoinen patteristo erivärisiä lamppuja, joita välkyttelemällä kuskit saadaan kuitenkin hereille ja matkaan.
Reissun jälkeen vain harvat autot kykenevät omin avuin tulemaan takaisin ja useimmat joudutaan hinaamaan varikolle. Jos kuskilla sattuu olemaan jotain muistikuvia matkasta, hän silmät pyöreinä selittää kuinka on selvinnyt tästä omasta mielestään vaikeasta tehtävästä. Useimmiten todisteet matkan tapahtumista kaivetaan kuitenkin tietokoneelta, jota itseään jumalaakin viisaampana pitävä päämekaanikko tulkitsee itselleen sopivalla tavalla. Keskinäisen sättimisen jälkeen tiimi aloittaa kuitenkin vimmatun, usein tuntikausia, kestävän ruuvien ja muttereiden edestakaisen pyörittelyn. Vaikka tämän jälkeen moottori vielä sattuisikin käynnistymään, niin ennen uudelleen radalle menoa jatketaan päätöntä purkamista ja kasaamista vielä tovi. Näin jatketaan läpi viikonlopun ja jos oikein hyvin on mennyt saattaa tiimin yhteenlaskettujen kilpailusuoritusten kesto olla kisan aikana jopa yli puoli minuuttia.
Tällaisen lajin ovat iloksemme kehtittäneet tietenkin amerikkalaiset ja onneksi ovatkin, sillä missähän suolla me rämmittäisiin, jos joku sekopää suomalainen olisi sen keksinyt[/color]