busanistit.org

[color=#000000]Ja samaa sarjaa:

Hulvaton Hayabusa a.k.a. ”Suzuki PV 50 Widowmaker”

Nimi ”Hayabusa” juontaa juurensa muinaisten japanialaisten teollisuussamuraiden käyttämästä kielestä ja tarkoittaa muuttohaukkaa. Muuttohaukka on maailman nopein nisäkäs ja voi saavuttaa takaa-ajon aikana oikeissa tuuliolosuhteissa ja mielentilassa niin kovan vauhdin, että se leimahtaa lopulta liekkeihin ja tipahtaa grillihiilen näköisenä klönttinä maahan. Olikin siis varsin loogista nimetä maailman nopein sarjavalmisteinen nivuspäristin tämän hätäisen otuksen mukaan.

Mutta joillekin se reilu 300 km/h tuntinopeus ei nyt vaan riitä. ”Se nyt vaan on tyhmää ajaa liian hiljaa”. Meille hurjapäille on pari vaihtoehtoa: ryhtyä hävittäjälentäjäksi tai turbottaa Hayabusa. Minulla ei ollut aikaa moiseen lentäjäkoulutukseen, joten valitsin jälkimmäisen. Niinpä kiikutin pyöräni MC-Expressiin, joka sijaitsee Ruotsin Piteåssa, heti sen yhden risteyksen jälkeen, K-Market Göranista vasemmalle.

Hayabusa turbolla varustettuna on melkoisen nopea. Yksi miinuspuoli tässä turbotuksessa kuitenkin on. Tämä uusi Busa ei nimittäin enää kiihdy ollenkaan nollasta sataan, vaan nopeus on samalla hetkellä 100 km/h, kun kone lähtee käyntiin. Itse asiassa, tällä ohjuksella ei edes pysty ajamaan alle 100 km/h. Jo vakioviritteinen Hayabusa keulii ties kuinka monennella vaihteella, kun tarpeeksi luukuttaa, mutta tämä pienokainen keulii vielä 6-vaihteella ja vieläpä pelkällä tyhjäkäynnillä. Oikeastaa tämä keulii niin huomaamatta, että olenkin monesti huomannut odottavani liikennevalojen vaihtumista vihreästä punaiselle keulat pystyssä.

Ajonautinnosta ei varsinaisesti voi puhua tämän pyörän kohdalla. Jos kaasukahvaan uskaltaa yleensäkään edes koskea, on meno oleva hurjaa. Kiihdytys vielä jopa 100 kilometrin tuntivauhdista tuntuu siltä että kaikki sisäelimet, kivekset ja silmät mukaan lukien, vetäytyvät tuonne paksusuolen tietämille ja keuhkot painuvat kasaan, tehden laulamisen kypärän sisällä vaikeaksi. Turbotettuja Hayabusia on myös ilmoitettu tänä vuonna kadonneeksi huomattava määrä. Syy ei ole varastaminen, vaan liian kovat kiihdytykset liikennevaloista lähteessä. Hayabusalla on nimittäin ikävä tapa kadota horisonttiin liian kovaa kiihdytettäessä, kuskin jäädessä seisomaan hölmistynyt ilme naamallaan ja tulen-, ydinsäteilyn ja jehovantodistajankestävä Darth Vader-puku päällään liikennevaloihin. Tällä helvetinkoneella ajaessa on myös hyvä käyttää ns. hayabussihousuja, joka estävät veren ja virtsan pakkaantumisen alaruumiiseen G-voimien vaikutuksesta ja näin ollen auttaa pysymään tajuissaan.

Jos satut omistamaan turbolla varustetun Hayabusan, niin älä lainaa sitä kenellekään. Koskaan. Yleisin kuolinsyy näissä turbo-Hayabusa-kolareissa ei ole se itse törmäys, vaan jo se lause ”annas kun mäkin kokeilen”. Tuon lauseen onkin elo silkkaa kuolemista, mikäli pyörän saa vonguttua lainaan. Suomen Gallupin teettämän ”Minullapas on turbolla varustettu Hayabusa ja sinulla Vespa” – gallupin mukaan 100 % tähänastisista turbobusan koeajoista on päättynyt vähintäänkin kuolemaan. Yksi merkittävistä vaaratekijöistä meille turbobusailijoille on hyönteiset. Hirvistä ei niinkään väliä, mutta puolen MACH:n vauhdissa tuollainen kotimainen vastapalloon lentävä hyvinsyönyt mäkäräinen riittää romuttamaan Busan lunastuskuntoon. Moni vakuutusyhtiö onkin ottanut palveluihinsa ns. ”Hyönteis-kaskon”, joka korvaa hyönteisten Hayabusalle aiheuttamat vahingot, järjestää kriisiapua kolarissa kuolleen hyönteisen perheelle sekä takaa myös hinauspalvelun sille arpakuution kokoiselle hehkuvalle nokareelle, joka vielä sekuntia ennen traagista hyönteiskolaria totteli nimeä Hayabusa.

Mutta täältä tällä kertaa tähän. Pitäisi ehtiä tuossa ruokatunnin aikana käymään vielä Ivalossa.

:mopo:[/color]

[color=#FF7F00]Tässä vielä näkökanta:

Yksi huolestuttava juttu on tullut tässä paineiden käytössä ilmi.
Miettikääpä kaveripiiriänne.

Todennäköisesti toteatte saman kuin minä:
- Kaikki paineettomat on tissiposkia, joiden kanssa on vaikea löytää
yhteistä puhuttavaa. Väkinäistä seurustelua voi yrittää, mutta ei ne sinua
ymmärrä, eikä sinua heidän mielipiteensä kiinnosta
- Paineettomille tarjotaan painetta kerran, mahdollisesti kaksi,
päämääränä
saada heidätkin koukkuun ja riippuvaisiksi sinun
hankintakanavista.Vieroitusoireesta ja todellisista kustannuksista ja
haitoista ei puhuta mitään.
- Vähitellen ystäväpiiri alkaa muodostua vain paineen käyttäjistä.

Ennustanpa jo nyt muutaman vuoden päähän:
Muijien ymmärtämättömyys ja rahan palaminen paineen hankintaan ja
sakkoihin
johtaa rappio-paineen-käyttämiseen.
Alkuunhan pääsee halvalla, mutta suuremmat kerta-annokset on jatkuvasti
kalliimpia.
Tuhdimpia kiksejä antavia kamoja tilatessasi joudut ottamaan lainaa ja
lainaa lainan maksuun.
Sekakäyttökin tulee kuvaan. Sitä ottaa mitä vaan, mikä helpottaa: NOS:t,
metanoli, kaikki käy.
Sillan alla siis tavataan!

T.LEQ
Anonymous Ahtopaineriippuvainen
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _








Tuo on niin totta,NIIIIN totta... :worthy:[/color]

[color=#000000]Pistetään nyt tämäkin tähän jatkoksi: :;):


[i]Kimmo, Orimattilasta (nimi muutettu) kertoo synkkää tarinaa:

No pienestähän se tietysti alkoi, niinkuin kai kaikilla... Kaverit olivat jo jonkin aikaa ahtaneet prätkiään ja saivat yhtenä kuumana heinäkuun iltana mut puhuttua mukaan rinkiin, saunakaljoissa tietysti, enhän mä siihen muuten olis lähtenyt. "Ei siitä mitään tuu, tää on ihan turvallista", ne sanoi ja mä uskoin, vaikka vähän arvelutti; olin lukenut valistuslehtisiä ja nähnyt poliisin kuvia koko ikänsä ahtaneista papoista ja mammoista. Ihan kurttuisia ne oli ja näytti 60-vuotiailta, vaikka sitä ne tais kyllä ollakin.

Kaverit ensin kertoi ihan yleistä asiaa ahtamisesta; miten se tehdään oikein, vaikutukset jne. ja näyttivät sitten malliksi. Hyvältä näytti kavereista tuntuvan, kun ensin vierestä katselin kuinka he ajoivat ahdettua prätkää. Sitten he halusivat minunkin kokeilevan ja kokeilinkin varovaisesti ahdettua prätkää. Taisin jäädä heti kerrasta koukkuun, sillä oli se vaan niin hienoa; vauhti vaan kiihtyi, kun ahnaasti väänsin kaasukahvaa yhä enemmän ja pian olin itsekin yhtä hymyä. Kokemattomana jätin kuitenkin ilokaasun väliin, joita kokeneemmat kaverit käyttivät ahtojen päälle "boosteriksi" niinkuin ne alan kielellä siitä puhui.

No muutama kerta sitten kavereiden kanssa ajeltiin ahdetuilla prätkillä ja alku menikin hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, että tekee vaan mieli ajaa ahdettua enemmän ja enemmän ja olis aika hommata oma ahdettu. Vähän neuvoja kyselin ensin ja ennenkuin oikeasti tajusinkaan, ostin ensimmäisen oman ahdetun prätkän pari vuotta sitten Saksasta. Siitä se kierre sitten lähti eikä loppua näkynyt; ajeltiin joskus neljä-viisikin kertaa viikossa, arkisinkin. Eihän siinä mitään järkeä ollut ja rahaa paloi mielettömästi bensaan ja tarvikkeisiin. Meillä oli oma pikku klubikin, johon kaikki "hyvät tyypit" oli tervetulleita.

Aluksi mä pärjäsin pelkällä pumppubensalla tai joskus laitoin sekaan oktaanibuustereita, mutta se oli aika harvinaista, ehkä kerran kuussa. Kaverit käytti jo metanolia, mutta ei se ketään tuntunut haittaavan, kunhan tuli hyvä fiilis ja lopulta mä ajauduin niihin itsekin. Sen jälkeen en enää pumppubensaan koskenut, oli ne sävärit niin erilaiset.

Käry taisi käydä ihan sen takia, että oltiin niin huolettomia; ei jotenkin osannut ajatella enää suoraan, kun piti vaan saada lisää tehoa. Tässä vaiheessa mä olin kyllä jo tosi syvällä kierteessä ja oon oikeastaan kiitollinen, että kävi niinkuin kävi. Kaikki kelpas; metanoli, ilokaasut, kerran jopa vietiin lentobensaa Lapista, ku kaveri pääsi piireihin sisään. Yhden mummun yli meinattiin ajaa yks yö ja se sitten taisi poliisit paikalle soittaakin.

Eihän siinä enää mikään auttanut, kun oli just vedetty ahdot tapissa ja kaksi maijaa odotti pitkän suoran päässä. Kavereista kaksi lähti lusimaan yli vuoden kakkua törkeistä liikennerikoksista ja lentobensan varastamisesta, toinen sai vielä puoli vuotta extraa ammattimaisesta ahtamispalvelun tarjoamisesta maksua vastaan. Toisella todettiin pitkälle edennyt MTBE-lisäaineen aiheuttama keuhkosyöpä ja se on
nykyään letkuissa teholla ja varmaan kuolee pian. Yksi sai syytteen avunannosta laittoman metanolin salakuljettamiseen Venäjältä ja se sai puoli vuotta ehdonalaista. Itse sain kolme kuukautta ehdollista laittomien polttoaineiden hallussapidosta ja mut määrättiin pakkovieroitushoitoon surullisenkuuluisaan vaparifeministien vieroituslaitokseen Keravalle. Ahdetut prätkät tietysti takavarikoitiin.

Nyt mä oon ollu kuivilla kohta puoli vuotta, mutta vieläkään ei mee päivääkään etteikö tekis mieli edes vähän ajella ahdetulla, tai "vääntää buustii" niinku alan slangissa sanottaisiin. Tää on tällaista varovaista tasapainoilua, päivä kerrallaan. Sukulaiset ja kaverit oli tietysti kauhuissaan kuullessaan, että mä joudun oikeuteen; mutta nyt niiden tuki on kyllä ollut aivan loistavaa; ilman niitä mä en olis tässä, mä en olis jaksanut sitä kauheeta vierotuksen tuskaa. Tavallaan mä oon tyytyväinen, koska nyt mä todella tajuan kuinka vaarallista ahtaminen oikeasti on. Jos mä jotain haluun teille lapset sanoa niin se on tämä: Älkää herran tähden KOSKAAN koittako edes pientä viattoman näköistä ahdettua prätkää; tähän helvettiin joutuu ihan huomaamattaan ja sillä on todella helppo pilata koko elämänsä! Pysykää lapset erossa ahtamisesta, sen mä haluun teille sanoo!
[/i][/color]

[color=#FF7F00]Seuraavaan on lainattu tositarinoita eräästä internetissä toimivasta vertaisapu -viestiketjusta:

AA-kerho
Ahtoa Alla.

Tunnustan että olen jäänyt riippuvaiseksi paineista. 10 vuotta sitten
aloin kokeilemaan . On mulla mennyt välillä pitkiäkin aikoja kohtuu
paineilla , mutta joskus annostelu karannut käsistä ja sen jälkeen on
pitänyt istua muutama päivä klinikalla parantelemassa haavoja.
Toistaiseksi on riittänyt kaksipyöräisten ahtaminen , mutta kyllä siinä
sydän lepäisi kun kuuluisi nelipyöräisestäkin suhahduksia vaihdetta
vaihtaessa. Ja viime lauantaina ruohonleikkurilla ajaessani 3:n viikon
sänkiä niin kävi mielessä että tehon voisi tuplata.
Liitteessä kuvia mistä kaikki HYVÄ sai alkunsa, ei ollu vuonna -94
helppoa tuo rakentaminen , nykyisinhän kaikilla on apuna tuo
sisäsihteeri(interneiti).
t:turboman
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Myönnän riippuvuuteni itsekin. Koukussa vasta neljättä vuotta, mutta
paineita on jo 1,4 baarin luokkaa.
Nopeasti se aika menee ja paineet sen kun lisääntyy.

Kysyisin vain teiltä pidempään koukussa olleilta, milloin tämä riippuvuus
alkaa aidosti aiheuttamaan ongelmia?
Nyt jo kaikki rahat menevät ahtamiseen ja järeämpien annoksien saamiseen.
Pikkuhiljaa alkaa auton ja talonkin omistaminen tuntumaan vähemmän
tärkeältä, kuin suurempien annoksien saaminen.
Kun auto ja kämppä on muutettu ahtopaineeksi, niin mitä sitten tulee
eteen?
Onko silloin aika alkaa pikku- ja isompien rikoksien tekeminen
päivittäisten
annoksien kustannuksien kattamiseen.
Töissä käynti on varsin satunnaista: oikeastaan vain silloin kun keli- tai
muut olosuhteet eivät mitenkään mahdollista ahtopaineen nauttimista.
Talvisin vieroitusoireet ovat kamalimmillaan.
Vakaasti mielessä pyörii viimetalviset vieroitusoireet... jos ne siitä
vielä
pahenee, pitää varmaan muuttaa johonkin, jossa talvi ei ole este
ahtopaine-nautinnolle.
Suomessa laki estää ylenpalttisen ahtopaineen nautinnan ja voimakkaampien
kiksien hakemisen polttoaineseoksia muuttamalla.
Viimeistään metanoli ja/tai nitrojen ottaminen todennäköisesti johtaa
vapaamielisempään valtioon muuttamisen.

Missä vaiheessa siis kannattaa alkaa aidosti olla huolissaan?
Onko joku päässyt tästä eroon? Jos on niin millä tavoin?

T.LEQ
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Olen turboholisti
Tutustuin paineiden käyttöön samalla tavalla kuin niin monet muutkin koukkuun jääneet; kaveripiirin kautta. Niihin aikoihin käytin pelkästään tavanomaisia keinoja viboja saadakseni, se oli ikäänkuin periaatteeni silloin.
Vähitellen, ikään kuin varkain, alkoivat ystäväni houkutella minua kokeilemaan painetta. Pian sitä tarjottiin niin usein, että lopulta uteliaisuus voitti ja päätin vastoin silloisia periaatteitani kokeilla painetta. Ihan vähän vaan, viatonta ja vaaratonta.
Pian paineet alkoivat kiinnostaa minua enemmän, noin niinkuin teoriassa, tai näin uskottelin itselleni. Kohta olin jo pyytämässä painetta, jos vaan tapasin kaverin jolla sitä tiesin olevan. Tällöin vielä naureskelin kavereiden puheille koukkuunjäämisestä ja ongelmakäyttämisestä. Paskat,ajattelin, ei se ole kuin huonoa itsekuria,eikä kohtuullinen käyttäminen ketään voi addiktoida.
Sitten eräs kaveri, olkoon nyt vaikka jamppe, tarjosi minulle omaa painetta. Miksipä ei, olinhan saanut toisten paineiden kokeilustakin äärettömän hyvää vauhtia.
Kohta minulla olikin omaa painetta käytettävissä ja aluksi kaikki meni hienosti. Käytin paineita silloin tällöin ja vain vähäisiä määriä kerrallaan.
Mutta nyt myöhemmin, kun käyttöä on jatkunut ehkä muutamia kuukausia -en muista enää niin tarkasti, -olen huomannut käyttäväni painetta jo lähes jatkuvasti ja suurempia määriä. Yhtäkkiä vain huomasin luisuneeni "sinne jonnekkin mistä ei enää ole paluuta." Seuraava askel on kuulemma siirtyminen kovempiin paineisiin. Niihin tarvitaan ruiskuja, tai "vettä" kuten piireissä sitä hupaisasti kutsutaan.
Huomaan nyt, että olen suistunut siihen samaan kuiluun, missä monet vanhoista kavereistanikin on, osa ollut jo pidempään, jotkut lyhyemmän aikaa. Olen myöskin tavannut monia uusia kavereita, jotka hekin käyttävät paineita. Kaikkia meitä yhdistää tieto siitä, että paineiden käytöstä johtuen olemme saavuttaneet jotain sellaista, mistä emme aiemmin voineet kuvitellakkaan.
T.Kujo[/color]